top of page

Kesäkurssimuistoja

  • susanna
  • 29.4.
  • 2 min käytetty lukemiseen

Kevätaurinko ja tuoreehko Rondo -lehti saivat taas haaveilemaan! Suomessa on nimittäin varsin kattava tarjonta erilaisista ja eritasoisille soittajille ja laulajille suunnatuista kesäkursseista.

Meilläkin täällä Tampereen Laulukoulussa on monenlaista kesäkurssia tarjolla. Oletkos vilkaissut verkkosivuiltamme?


Itse olen vuosikaudet varannut kesälomastani viikon viettääkseni sen ”laulukuplassa” hakemassa oppia ja uusia ideoita sekä tapaamassa vanhoja tuttuja ja löytämässä uusia. Laulukurssien tunnelmasta tekee täysin erityinen se, että paikalla on vain ja ainoastaan ihmisiä, jotka ovat samalla tavalla ”laulun lyömiä”. Musiikki imaisee mukaansa ja keskustelut käsittelevät säveltäjiä, sävelmiä, tunnelmia ja tulkintoja. Tunnit ja päivät täyttyvät melodioista, runoudesta, yhteisestä kokemisesta ja jakamisesta.


Oletko ehkä ajatellutkin Musikaalin Mestarikurssista Showstopper tai Riimit reppuun – teorian alkeista? Uskaltaudu vain rohkeasti mukaan!


Muistan edelleen kuin eilisen päivän sen ensimmäisen kesäkurssini vasta-alkajana! Jännitti niin, että pahaa teki. ”Jos ne kaikki nauraa mulle siellä, kun olen tällainen aloittelija” – pyöri mielessä. Kukaan EI nauranut ja niin vietinkin Kaustinen yksinlaulukurssilla useammankin kesän imien oppia monilta huippu opettajilta. Samalla jäi mukaan ihan aikuiselämän mittaisia ystäviä ja se kuuluisa ”repullinen hittejä”.


Joutsenon kesäkurssille päädyin, kun olin jo hitusen pidemmällä laulun opinnoissani. Joutsenolla on legendaarinen maine. Taiteilijoita, tekstin kirjoittajia, musiikin tekijöitä. Viikon ajan muhii musiikkienergia, joka antaa … ja ottaa.


Kesäkurssilla voi parhaimmillaan oppia hurjasti uutta ohjelmistoa ja tehdä oivalluksia, vaikka monesti huomaa, että opettajat puhuvat ihan samasta asiasta, jokainen joskus vain hitusen erilaisilla kielikuvilla höystettynä. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi kaikille. Yksi saattaa löytää opettajan ohjeista oivalluksen välittömästi, toisen kohdalla vastaavat mielikuvat saattavat viedä männikköön. Kesäkurssi voi toimia hyvänä matalan kynnyksen kokeiluna, löytää itselle sopiva opettaja ja kokeilla, löytyisikö laulutunneista sinulle uusi harrastus.


Käy siis rohkeasti kotisivullamme tutkimassa kesän kurssitarjontaa. Ryhmässä oppimisessa on taikaa, opetuksesta inspiroituu ja oppiminen on mielekästä. Tunnilta lähtiessä on energisoitunut olo. Kaikki laulamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Löydät tarjonnasta varmasti omasi - tule nauttimaan laulamisen ilosta!





terveisin Anu

 
 
 

Comments


Osoite

Pyhäjärvenkatu 5 A 14 (Klingendahl)
33200 Tampere

Puh: 040 594 4395

Huom! Käynti sekä A-rapusta (esteetön kulku) Hämeenpuistosta että K-rapun kautta sisäpihalta.

Tampereen laulukoulu / Art Formare Oy

Y 3148990-2

toimisto@tampereenlaulukoulu.fi

bottom of page