top of page
  • susanna

Laulaminen on hyvinvoinnille tärkeää.


Amusia eli aivojen kertakaikkinen kyvyttömyys tunnistaa ja käsitellä musiikkia on itseasiassa varsin harvinainen ongelma. Suurin osa ihmisistä omaa kyvyn sävelmien tunnistamiseen ja muistamiseen, vaikka suomalaiseen tapaan vähättelisimmekin sävelkorvaamme tai taitojamme laulajana. Amusiasta kärsivä ei luonnollisestikaan välttämättä nauti laulamisesta samalla tavalla, mutta yleisesti laulu tekee hyvää mielelle ja koko keholle, kuten pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt oopperalaulaja Ritva Auvinenkin on Sydänliitolle antamassaan haastattelussaan Oopperalaulaja Ritva Auvinen rakastaa yhä laulamista - Sydänliitto (sydan.fi) todennut. Tämä väite on saanut tukea myös erilaisista tutkimustuloksista, joten mikään tuulesta temmattu heitto se ei ole.


Lauluharjoittelu syventää hengitystä ja nostaa siten veremme happipitoisuutta Laulaminen lisää hyvinvointia | Sävelkulku (savelkulku.fi) (huom. olethan lukaissut jo Johannan blogitekstin hengittämisestä?). Samalla kehitämme vartalon kannattelemiseen tarkoitettuja syviä tukilihaksia, joilla on hurjan monta tärkeää tehtävää aina tasapainon pitämisestä virtsan karkailun estämiseen. Laulaminen myös vapauttaa kehossamme mielihyvään liittyviä hormoneja oksitosiinia ja endorfiineja, jotka auttavat vähentämään stressiä. Muistiliiton ja Hoitotyön tutkimussäätiön selvityksessä Muisti 3/30 Laula kanssain :: Muistiliitto todettiin, että ”musiikki on yksi parhaista muistisairauden lääkkeettömistä hoitomuodoista ja mielialan kohottajista”. Laulamisen voima onkin vallan ihmeellinen, sillä voidaan virkistää dementiaa sairastavien muistia, kohentaa mielialaa ja tukea kognitiivista toimintakykyä https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/mieli/musiikki-antaa-aivoille-siivet#469817ba .

Kun tarkastelee tuossa edellä listaamiani syitä sille, miksi laulu on hyvinvoinnille tärkeää, ei voi kuin ihmetellä miksi joku EI laulaisi.



Olen laulunopettajana toimiessani havainnut, että moni oppilas on rakentanut vain mielessään esteitä laulamiselleen ja niiden ylittämiseen apua saadessaan, huomaa osaavansa. Useasti saan kuulla vilpittömiä ihmettelyjä ”ai minä pääsenkin noin korkealle”, ”no mutta sehän oli helppoa” tai ”en olisi kyllä ikinä uskonut”.



Ihminen on jo syntyessään musikaalinen olento. Lapset hahmottavat jossain määrin jo ennen puhekyvyn kehittymistä musiikin perusasteikoita ja reagoivat tasaiseen rytmiin rauhoittuen. Eipä ihme, sillä vatsassa kuuluva tasainen ”jumputus” on läsnä sikiön kehityksen alusta asti. Lapset myös suhtautuvat laulamiseen varsin luontevasti. Toisin on meidän hitusen vanhempien laita. Ensimmäinen laulutunti voi olla hyvinkin jännittävä. Onhan kyse varsin henkilökohtaisesta asiasta – äänestäsi. Laulaminen on syvällinen sukellus itseensä niin fysiologisella kuin psykologisella tasolla. Siihen on meillä kaikilla kuitenkin lupa.

Itselleen sopivan opettajan löydyttyä, on turvallista sukeltaa laulujen ja tekstien kautta tulkintaan ja käsitellä vaikka tunteita, jotka muuten eivät olisi sopivia julkisesti ilmaista. Mielenterveyden keskusliitto valitsi aiemmin hevimusiikin vuoden kulttuuriteemaksi, todeten sen olevan oiva keino kipeiden asioiden käsittelyyn https://yle.fi/a/74-20017755 . Koska oma taustani on klassisessa laulussa, haluan madaltaa seuraajiemme kynnystä oopperan ja lied:in maailmaan. Muun muassa Suomen kansallisoopperan sivuilta löytyy hauska Aloittelijan opas oopperaan. Lied taasen on pianistin ja laulajan yhteistyön tulos, joka herättää runouden henkiin https://www.liedakatemia.fi/.


Mutta tärkeämpää kuin se millaista musiikkia haluat laulaa, on se, että uskallat ottaa ensimmäisen askeleen ja päästää äänen! Metsässä, suihkussa, kellarissa, käytävässä, missä vain ja opasta matkallesi kaivatessasi meiltä Tampereen laulukoululta löytyy varmasti jokaiselle oma sopiva opettaja.


Tule meille Tampereen Laulukouluun – Kun haluat laulaa!



37 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Комментарии


bottom of page