Opettajamme

Susanna Tenkanen-Lindeman
Laulaminen ja laulun opettaminen ovat olleet elämäni ytimessä jo vuosikymmenten ajan. Tampereen Laulukoulun johtajana ja vastaavana laulunopettajana olen ollut vuodesta 2008, ja minulle laulunopetus on ennen kaikkea ihmisen ja äänen kokonaisvaltaista kohtaamista.
Olen opettanut laulua Tampereen konservatoriossa vuodesta 2001 sekä TAMKissa laulunopettajana ja ainedidaktiikan opettajana vuodet 2002-2026. Lisäksi luennoin ja ohjaan lasten ja nuorten laulupedagogiikaaopintoja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lasten ja nuorten laulunopetus on erityinen osaamisalueeni, ja olen tehnyt sen kehittämiseksi pitkäjänteistä työtä sekä opetuksessa että koulutuksessa.
Kehittämistyöni Lasten kanssa laulaen – laulupedagogin kokemuksia lasten laulunopetuksesta on luettavissa osoitteessa:http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405219103
Esiintyjänä olen laulanut ooppera-, näyttämö- ja konserttiproduktioissa sekä konsertoinut Suomessa ja Saksassa. Esiintymiskokemukset ovat syventäneet ymmärrystäni laulajan työstä ja rikastuttavat myös opetustani.
Valmistuin laulunopettajaksi vuonna 1999 ja täydensin opintojani Berliinin Hochschule für Musik Hanns Eislerissä. Musiikin maisterin (YAMK) tutkinnon suoritin vuonna 2014.
Opettajana minulle on tärkeää luoda turvallinen, kannustava ja iloinen ilmapiiri, jossa jokainen saa kehittää ääntään omista lähtökohdistaan. Uskon, että kun oppilas kokee tulevansa kuulluksi, myös ääni alkaa vapautua.
Lukuvuonna 26-27 Susanna opettaa sovitusti perjantaisin

Johanna Kyykoski
Emma-palkittu muusikko, laulaja ja laulupedagogi
Olen Valkeakoskelta lähtöisin oleva, nykyisin Tampereella asuva Emma-palkittu muusikko, laulaja ja laulupedagogi. Valmistuin yhtye- ja orkesterimuusikoksi Kymen konservatoriosta vuonna 2008 sekä pop/jazz-laulunopettajaksi Savonia-ammattikorkeakoulusta vuonna 2014. Opintoihini sisältyi myös vaihtovuosi Tanskan Aarhusin Musiikkiakatemiassa.
Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus esiintymisestä kansainvälisillä lavoilla muun muassa A Cappella -yhtye Tuulettaren kanssa. Olen konsertoinut esimerkiksi Japanissa, Intiassa, Australiassa ja Chilessä sekä työskennellyt solistina, säveltäjänä, sanoittajana ja taustalaulajana.
Olen opettanut laulua Tampereen Laulukoulussa vuodesta 2014 lähtien. Opetuksessani yhdistyvät terve äänenkäyttö, monipuoliset laulutekniikat, esiintymistaidot sekä kehon ja äänen kokonaisvaltainen ymmärtäminen. Tavoitteeni on auttaa jokaista löytämään oma, luonnollinen tapansa laulaa turvallisessa, kannustavassa ja innostavassa ilmapiirissä. Yhdessä tutkimme ääntä, ilmaisua ja laulamisen tuomaa iloa.
Lukuvuonna 26-27 Johannan kalenteri on auki maanantaisin ja tiistaisin. Varauksia voi tehdä kaksi kuukautta etukäteen.

Jennifer Markin
Olen muusikko, musiikkipedagogi (AMK) ja teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK). Valmistuin laulunopettajaksi Centria-ammattikorkeakoulusta vuonna 2022 pääaineenani pop/jazz-laulu. Olen opettanut laulua Tampereen Laulukoulussa vuodesta 2022 lähtien.
Biisinkirjoittaminen on yksi suurimmista intohimoistani. Sävellän, sanoitan ja sovitan musiikkia muun muassa omaan tuotantooni, kuoroille sekä harrastajateatteriesityksiin. Teatterin parissa olen työskennellyt monipuolisesti ohjaajana, näyttelijänä, ryhmänohjaajana ja opettajana.
Opetuksessani korostuvat luovuus, itseilmaisu ja oman äänen löytäminen. Haluan kannustaa oppilaitani suhtautumaan ääneensä lempeästi, uteliaasti ja rohkeasti. Uskon, että keho ja mieli toimivat laulaessa tiiviissä yhteistyössä, ja siksi minua kiinnostaa erityisesti se, miten musiikki, tarinat ja tunteet näkyvät ja tuntuvat kehossa.
Tavoitteeni on auttaa jokaista laulajaa löytämään oma, autenttinen tapansa ilmaista itseään. Musiikki on ainutlaatuinen väline yhteyden luomiseen, tunteiden välittämiseen ja itsensä ilmaisemiseen – ja mielestäni yksi maailman hienoimmista asioista.
Lukuvuonna 26-27 Jenniferin kalenteri on auki keskiviikkoisin ja joskus viikonloppuisin. Varauksia voi tehdä kaksi kuukautta etukäteen. Varauksia voi tehdä kaksi kuukautta etukäteen.

Anu Collin
Valmistuin Tampereen ammattikorkeakoulussa musiikin tutkinto-ohjelmasta instrumenttipedagogiksi keväällä 2023, pääaineeni on klassinen laulu. Muusikoksi valmistuin 2019 Länsirannikon Koulutus Oy Winnovasta, Porista.
Olen taivaltanut pitkän tien laulajana oman ääneni ja ennen kaikkea uskalluksen löytämiseksi. Siitä syystä laulunopettajana minua ajaa into oivalluttaa kaiken ikäisiä ja kaiken tasoisia laulajia laulamisen tekniikasta ja varmistaa siten, että oppilas löytää oman äänensä ja oppii laulamaan vahingoittamatta instrumenttiaan.
Yhtäläisesti haluan luoda turvallisen ja hyväksyvän ilmapiirin, jossa laulaja uskaltaa etsiä omaa tapaansa laulaa ja tulkita kevyttä ja klassista ohjelmistoa.
Olen puhelias ja eloisa. Helposti lähestyttävä ja ehdottoman innostunut opettaja. Koska laulaminen tekee kokonaisvaltaisesti hyvää ihmiselle, niin sydämelle kuin aivoille, haluan tarjota kaikille mahdollisuuden löytää laulaja itsestään.
Lukuvuonna 26-27 Anun kalenteri on auki torstaisin. Varauksia voi tehdä kaksi kuukautta etukäteen.

Veera Tapanainen
Olen vuonna 2017 Tampereen ammattikorkeakoulusta musiikkiteatterin opinnoista valmistunut muusikko (AMK) ja freelancenäyttelijä (FIA). Olen työskennellyt näyttelijänä useissa musikaaleissa, muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa, sekä tehnyt dubbaus-, muusikko- ja koulutustöitä.
Opettajana haluan kannustaa oppilaita rohkeaan, omaääniseen ilmaisuun ja laulamisen iloon. Minulle on tärkeää, että ääni kehittyy terveesti ja että tunneilla vallitsee turvallinen, avoin ja kannustava ilmapiiri. Etsin mielelläni yhdessä oppilaan kanssa juuri hänelle sopivia harjoittelutapoja, työkaluja ja innostavaa ohjelmistoa.
Opetan kaikkia rytmimusiikin tyylilajeja, mutta erityisen lähellä sydäntäni ovat musikaalit. Musikaaliohjelmisto tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää laulutekniikkaa, ilmaisua ja tarinankerrontaa. Halutessaan oppilas voi syventyä tunneilla myös kappaleiden tulkintaan, näyttelijäntyöhön ja esiintymiseen liittyviin taitoihin.
Lukuvuonna 26-27 Veeran kalenteri on auki torstaisin ja perjantaisin. Varauksia voi tehdä kaksi kuukautta etukäteen.

Samuli Pajunen
Olen Samuli. Tamperelainen näyttelijä, laulaja ja laulunopettaja. Laulukoululla minut on aiemmin voinut bongata sekä opetustehtävissä että kurssinvetohommissa. Eniten minuun on kumminkin voinut törmätä teatterin lavalla ympäri Suomea.
Erityisesti musikaaleihin erikoistuneena näyttelijänä, on minulle erittäin tärkeää löytää oppilaideni kanssa työkaluja tunneilmaisuun ja heittäytymiseen, oikeaoppista tekniikkaa unohtamatta.
Nautin erityisesti myös työskentelystä raskaampien tyylilajien parissa ja tykkään haastaa itseäni sekä oppilaitani kokeilemaan rohkeasti uusia asioita!
Tervetuloa mun tunneille
Lukuvuonna 26-27 Samulin kalenteri on auki tiistaisin 8.9. lähtien. Varauksia voi tehdä kaksi kuukautta etukäteen.

Heidi Simelius
Olen muusikko (Metropolia amk), Musikaaliartisti (Tamk) ja pian myös Pop/jazz-laulun pedagogi (Metropolia amk). Laulunopettajana olen toiminut yksityisesti monia vuosia.
Olen keikkaillut laulajana yli kymmenen vuoden ajan niin solistina kuin taustalaulajanakin sekä toiminut myös studiolaulajana. Teen keikkaa sekä omaa musiikkia artistina ja olen esiintynyt musikaaleissa ammattiteattereissa ympäri Suomea. Laulunopettajana ammennan tietotaitoa siis hyvin käytännön läheisesti monenlaisesta työkokemuksesta musiikin kentällä.
Laulunopettajana haluan luoda positiivisen pedagogian keinoin rennon ja luovan oppimisilmapiirin, jossa on helppo heittäytyä ja kokeilla uutta. Tunneillani saa olla oma itsensä ja lähdemme liikkeelle jokaisen oppilaan omista lähtökohdista, vahvuuksista ja tavoitteista. Voit tulla laulutunneilleni aloittelijana tai jo pidempään laulua harrastaneena tai ammattilaisena!
Opiskeluvuoteni Metropolia ammattikorkeakoulussa toivat minulle erikoisosaamista pop/jazz-laulun eri tyylisuunnissa ja vahvuuksiini kuuluu soul ja rnb musiikin äänenkäyttötavat sekä korukuviot. Opinnot Tampereen ammattikorkeakoulun Musiikkiteatteri-opinnoissa toivat erikoisosaamista musikaalilaulun, esiintymisen, eläytymisen ja tarinankerronnan parissa.
Lukuvuonna 26-27 Heidin kalenteri on auki maanantaisin 31.8 alkaen ja lokakuussa perjataisin. Varauksia voi tehdä kaksi kuukautta etukäteen.

Mikko Leppänen
Olen valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi pääaineenani laulu sekä musiikkiteknologia. Aloin opettaa laulua sekä pienryhmiä vuonna 2013. Opettajana haluan jakaa ymmärrystä siitä, miten voit lähestyä laulullisesti eri tyylilajeja sekä niihin kuuluvia nyansseja unohtamatta kuitenkaan terveellistä äänen sekä kehon käyttöä.
Minulle on kertynyt kokemusta laulamisesta ja esiintymisestä noin 10 vuotta. Matkan varrella olen tutustunut moneen eri musiikkityyliin rockista tuoreimpaan poppiin ja tanssimusiikista räppiin. Keikkailen hyvin aktiivisesti erilaisissa kevyen musiikin kokoonpanoissa, joita ovat esimerkiksi Bilebändi Toaster sekä Get The Led – A tribute to Led Zeppelin.
Rockmusiikki on lähellä minua, mutta tykkään kuunnella ja laulaa todella paljon kaikkea musiikkia, sekä haastaa itseäni uusiin tilanteisiin musiikissa.
(Mikko opettaa online-tunneilla sovitusti)

Juhana Mattila Pianisti
Juhana on tamperelaislähtöinen pianisti, joka opastaa Tampereen konservatoriolla, Seurakuntien Kirkkomusikanteissa ja Musiikkikoulu Musiikkitoteemissa musiikinhahmotuksen ja pianonsoiton saloihin. Juhana säestää myös Suomen Teatteriopistoa ja on soittanut mm. Cats-musikaalin Tampereen Teatterissa. Tampereen Laulukoulun luottopianistina, bändikapuna ja säestäjänä Juhana on toiminut vuodesta 2013.
Pianistina / säestäjänä hän on omillaan kaikissa tyylilajeissa - omia soittosuosikkeja ovat klassiset romantiikan ajan kappaleet sekä jazz-standardit, vaikka musiikin suhteen on kiva olla kaikkiruokainen - hyvä musiikki ei käytössä kulu! Pianistin paikalta on välillä mukava hypätä myös urkujen maailmaan, jossa pääsee jumppaamaan jaloilla sekä urkujen orkestraalisilla sointiväreillä.
Juhana opettaa vapaa säestystä ja säestää laulajia sovitusti. Varauksia voi tehdä suoraan hänelle juhana@tampereenlaulukoulu.fi tai toimisto@tampereenlaulukoulu.fi
