“Voinko mä laulaa tätä?”
- susanna
- 12.7.
- 2 min käytetty lukemiseen
Tämä on kysymys, jonka oppilaat ovat esittäneet minulle monta kertaa. Voinko mä laulaa tätä biisiä? Se on myös kysymys, jonka olen monta kertaa esittänyt itselleni omien opintojen aikana ja jopa sen jälkeen.
Lyhyt vastaus on minulla aina sama: voit! Sä saat laulaa juuri niitä kappaleita, joita sä haluat. Laula biisejä joista sä pidät, jotka tuo sulle hyvää mieltä, joissa sä pääset kiinni omaan tunneilmaisuun. Kuuntele erilaisia laulajia, artisteja ja bändejä ja tutustu erilaisiin tapoihin käyttää ääntä. Ihmisääni on uskomaton ja monipuolinen instrumentti, ettei sitä aina muistakaan!

Pidemmässä vastauksessa mennäänkin jo sitten hieman syvemmälle. Esitän vastakysymyksen: onko meillä jokin tavoite, johon haluamme tällä hetkellä keskittyä? Jos ei ole juurikaan aiemmin laulanut ja toiveena on tutustua äänenkäytön perusteisiin, voi tehdä itselleen karhunpalveluksen valitessaan alkuun liian haastavan kappaleen. Tällaisissa tilanteissa usein turhaudumme nopeasti ja laulamisesta ja harjoittelusta katoaa kaikki ilo ja hyöty. Biisivalintaa tehdessä on siis hyvä ottaa huomioon esimerkiksi kuinka laajalla alueella melodia kulkee, onko kappaleessa kovin hankalia rytmityksiä tai muuten haastavaa teknistä iloittelua. Usein käy myös niin, että on kuvitellut valitsevansa helpon biisin ja sitten laulaessa huomaakin, että “oho, tässähän olikin haastetta kerrakseen”.
Näissä tilanteissa me opettajat tulemme apuun! Voimme yhdessä laulutunnilla pohtia ja kokeilla mikä on hyvä kappale juuri sen hetken tavoitteisiin nähden. Joskus voi olla, että hyvä ja sopivin kappale ei ole juuri se oma lemppari (edes tyylillisesti), mutta siinä voi olla tärkeitä ja hyödyllisiä elementtejä, jotka ovat sopivia juuri nyt ja kehittävät sinua eniten laulajana!
This being said, joskus on hyvä hieman sekoittaa pakkaa. Laulakaa joskus tunnilla unelmiesi aariaa tai korkealta kiekuvaa rokkibiisiä, jotain mitä et ehkä olisi aiemmin kuvitellut laulavasi! Yksi isoimpia keppejä, mitä voimme muuten nätisti eteenpäin rullaavaan opiskelupyöräämme iskeä, on päättää etukäteen mihin äänemme tulee koskaan pystymään. “Mä en koskaan pysty laulamaan korkealta”, “mulla vaan on tällainen hento ääni”, “mun ääni ei tule koskaan taipumaan noin nopeaan melodiaan”. Kuten aiemmin sanoin, ihmisääni on uskomaton instrumentti! Pitkäjänteisellä harjoittelulla ja rohkealla kokeilulla voimme löytää äänestämme jatkuvasti uusia tasoja, joista emme ehkä olisi osanneet aiemmin edes haaveilla. Jos tänään tuntuu, että oma ääni on pieni tai vähän lukossa se ei tarkoita, etteikö vuoden päästä voida olla jo aivan toisessa tilanteessa. Ja tässä kärsivällisyys on valttia: annetaan mielelle ja keholle aikaa tottua uusiin tapoihin tuottaa ääntä. Muistetaan siis, että toisto on aina laulajan ystävä!
Kokeillaan laulaa erilaisia biisejä, haastetaan itseämme sopivasti ja annetaan laulun ilon kuljettaa! <3
-Jennifer




Kommentit