top of page

Kuulumisia Minun Suomeni -konserttiin osallistuneilta

Laulukoulun syksyn tunneilla on opeteltu innolla uusia lauluja ja taitoja. Laulutuntien lisäksi laulajilla on ollut mahdollisuus päästä esiintymään Housebändin säestyksellä lokakuun bändipajassa Sorella Cellar Clubilla ja pianistin säestyksellä joulukuun konserttipajassa Kulttuuritalo Laikun Musiikkisalissa. Esiintymiset ovatkin laulajille tärkeä osa oppimisprosessia ja laulajana kehittymistä!

Tänä vuonna konserttipajassa oli Suomi-teema ja itse konserttikin pidettiinkin suomalaisen musiikin päivänä 8.12. Minun Suomeni -konsertissa kuultiin monipuolisesti eri tyylisiä kappaleita suomalaisilta säveltäjiltä niin klassisen kuin kevyen musiikin saralta. Ohjelmassa oli myös joululauluja, jotka toivat konserttiin mukavan jouluista tunnelmaa. Mukana oli tällä kertaa 11 laulajaa.

Laulajat saivat vielä eväitä esiintymiseen konserttia edeltävänä viikonloppuna konserttipajan esiintymiskoulutuksessa sekä harjoituksessa pianistin kanssa. Harjoittelu palkittiin tälläkin kertaa: oli ilo nähdä konsertissa niin hienoa heittäytymistä!

Elina Ontronen tunnelmoi Laikun musiikkisalissa 8.12.2021.


Seuraavassa kuulumisia konserttipajaan osallistuneilta Laulukoulun laulajilta:


Mitä olet oppinut syyslukukauden aikana?

Vaikka mitä! Teknisiä asioita laulamisesta, mutta myös itseluottamusta ja rohkeutta.

Laulutekniikka on parantunut. Olen miettinyt myös läsnäolon ja laulun kautta kohtaamisen teemoja

Ääni on juurtunut paremmin kroppaan. Ääni pysyy tasalaatuisena läpi skaalan.


Oletko esiintynyt paljon aiemmin ja miltä tuntui esiintyä Minun Suomeni -konsertissa?

Olen esiintynyt melko usein. Silti esiintyminen oli jännittävää ja merkityksellistä.

Laulukoulun bändipajassa aikuisiällä. Esiinnyin ala-asteella lähes kaikissa koulun juhlissa ja heti 20 vuoden päästä bändipajassa. Etukäteen ja treeneissä jännitti tosi paljon, mutta oli ilo huomata, että itse esiintymisestä pystyi jopa vähän nauttimaan.

En ole (pois lukien perhejuhlat ja karaoke!). Esiintyminen jännitti, mutta oli myös ihanaa!


Miten valmistauduit esiintymiseen?

Opettelemalla laulujen sanat ulkoa, ja perehtymällä niiden merkitykseen. Harjoittelin lauluja huolella ja yritin poistaa jännitystä erilaisilla hengitys- ja mielikuvaharjoituksilla.

Keskittymällä, avaamalla ääntä, kertaamalla kappaleita, laittautumalla.

Harjoittelemalla kappaleet mahdollisimman varmoiksi.

Jännittämällä. 🙂

Mielikuvaharjoitteilla.


Mitkä asiat inspiroivat sinua lauluissa ja mikä juuri esittämissäsi kappaleissa? (Miten/miksi valitsit laulut?)

Valitsin kappaleita, jotka inspiroivat sekä musiikin että tekstin kautta ja herättivät tunteita.

Ensimmäinen esittämistäni lauluista on yksi suomalaisista suosikeistani sanojen ja niiden tarinan vuoksi. Toinen taas on kaunis, perinteinen joululaulu (enkä ehtinyt keksiä muuta :))

Mielenkiintoinen sanoitus. Sopivan haastava melodia. Laulut vain tuntuivat omilta. Joku sopiva kombo edellisistä. Myös pieni painostus/suositus opettajalta, mikä oli siis positiivinen asia.


Millaisia toiveita sinulla on laulamisen parissa ensi vuodelle?

Toivon jatkossakin mahdollisuuksia esiintyä ja osallistua intensiivisemmille kursseille säännöllisten laulutuntien ohella.

Esiintymisjännityksen haltuunotto.

Erilaisten musiikkigenrejen kokeileminen.

Oman äänen vapauttaminen eli uskallus laulaa.

Kehittyä paremmaksi, päästä/uskaltaa korkeammalle ja saada lisää rohkeutta laulaa.


Kiitos kaikille vastaajille!

T. Heini

30 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Komentarze


bottom of page