top of page
susanna

Musikaaliartisti Laulukoululla



Vuoden 2023 opetukset ovat lähteneet käyntiin ja niiden mukana myös minä olen saanut todella nauttia uudesta työpaikastani Laulukoululla.


Onnekseni olen oppilaideni kanssa saanut perehtyä myös leipälajini musiikkiteatterin saloihin erityisesti TTT:n viimeisimmän julkistuksen myötä. School of Rock-musikaalin hakuprosessi on tuonut tunneilleni monia hyvin taitavia nuoria laulajia ja näyttelijöitä, joiden opettaminen on ollut suuri ilo. Lasten peloton heittäytyminen ja estoton ilo ovat tehneet työstäni helppoa. Olen saanut nauttia oppilaiden suurista harppauksista jo lyhyiden tuntien aikana.


Ajattelinkin kertoa hieman siitä, mikä musikaalikappaleiden treenaamisesta tekee niin erityistä ja kehittävää.


Musiikkiteatterissa laulujen tarkoitus kohtausten sisällä on edistää tarinaa samalla tavalla kuin tavallinen monologi- tai dialogiteksti, johon on vain lisätty melodia. Musiikin lisääminen tekstiin tuo vain uuden kerroksen tulkintaa, joka voi yhä syventää hahmon tarinaa ja tunteita. Musikaalin voima tuleekin sen kyvystä koskettaa katsojan sisintä monella eri tavalla. Musikaalikappaletta ei koskaan "vain" lauleta, vaan se on johdonmukaisen tarkkaan näytelty ja suunniteltu kokonaisuus.


Opetuksessani haluan aina pyrkiä löytämään oppilaani kanssa yhteisen ymmärryksen, mistä musikaalikappaleessa on todella kyse. Mitä hahmo haluaa kappaleellaan sanoa? Miten kappale edistää hahmon kaaren kehitystä? Kuinka tulkinta ja tekniikka saadaan pidettyä tasapainossa, kun kierrokset kasvavat? Kaikki nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, kun lähestymme valmistettavaa kappaletta.


Musikaalit ovat usein täynnä teknisesti haastavia kappaleita. Laulaja saattaakin musiikkiteatteriin enemmän perehtyessään yllättyä siitä, kuinka monipuolinen ohjelmisto taiteenlajin eri teoksista muodostuu. Siksi musikaalit ovatkin loistava tapa tutustua myös erilaisiin laulutyyleihin. Materiaalia löytyy klassisen laulun puolelle nojaavasta ohjelmistosta aina hip hopiin asti.


Musikaalibiisi mukaan tunnille?

Ennen kaikkea musikaalilauluun tutustuminen voi edistää laulajan lähestymistä tulkintaan ja tarinankerrontaan. Näitä keinoja voi yhtä lailla hyödyntää myös muiden laulutyylien kanssa, sillä musiikin tavoite on kuitenkin usein kertoa tarinaa. Haastavat kappaleet avaavat myös mahdollisuuden lähestyä laulutekniikkaa uudella tavalla.


Teatteriin!

Meillä täällä Suomessa tehdään jo hyvin korkeatasoista musiikkiteatteria ja sitä on myös paljon nähtävillä tälläkin hetkellä ympäri Suomea.

(Kannattaa piipahtaa esimerkiksi Tampereen teatterissa katsomassa Anastasia-musikaali, jos lippuja vielä saa. Siellä saattaa jopa vilahtaa allekirjoittaneen tuttu naama.)

Ihanaa alkanutta kevättä!

- Samuli



141 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page